Elokuvajulistenäyttely esillä kirjastossa lokakuussa

Tervetuloa tutustumaan Suomen kirjastomuseoyhdistyksen Kynällä ja kameralla – kirjasta valkokankaalle -elokuvajulistenäyttelyyn kirjaston aukioloaikoina! Julisteet ovat esillä lokakuun ajan.

Ylistarolaisen Elokuvateatteri Matin-Tuvan holvistossa on yli 20 000 julistetta, joista vanhimmat on painettu 1900-luvun alussa. Julisteiden omistaja Anssi Luoma on kerännyt julisteita kokoelmaansa jo yli 60 vuoden ajan. Uusin vuonna 2020 kiertämään lähtevä näyttely on koottu Suomen kirjastomuseoyhdistyksen tilauksesta. Näyttelyssä on kirjasta tehtyjä elokuvia. Julisteet on koottu eri vuosikymmeniltä, vanhimmat vuodelta 1939 ja uusimmat vuodelta 2000. Julisteita on sekä kotimaisista että ulkomaisista elokuvista unohtamatta lasten elokuvia. Näyttelyä suunnitteluun ja toteutukseen on saatu Pohjanmaan liiton avustus.